Tätä vuotta

maanantaina 2. tammikuuta 2012

Noniin. Tässä sitä taas kirjoitan jo toiseen blogiin juttua, jossa uhkaan tänä vuonna olla aktiivisempi kirjoittaja. Katsotaan miten käy. Voipi olla että palaamme asiaan myös podcastailun muodossa vähän aktiivisemmin. Ehkä tässä voisi jotain ässää hihassa olla tälle vuodelle.

Keikkapuolella tästä keväästä tulee varsin mielenkiintoinen. Nähdään keikkapaikoilla!

Suuret idolit: Bill Burr

torstaina 20. lokakuuta 2011

Kun aloitin stand upin, en ollut hirveästi perehtynyt ulkomaisiin koomikoihin. Tiesin kyllä ketkä näyttelijät olivat koomikkoja, mutten ollut heihin stand upin merkeissä tutustunut. Sitten eräänä päivänä eräs toinen Antti näytti minulle pari pätkää Bill Burria. Olin myyty.

Viime keväänä kyttäilin Billin kotisivuilta, olisiko hän tulossa Eurooppaan keikalle. Ajattelin että Englanti/Irlanti voisi olla otollinen paikka päästä hänet näkemään livenä lavalla. Mutta kesällä Suomen Stand Up Club päätti tehdä unelmistani totta ja huomenna Bill tulee keikalle Helsinkiin. Mahtavaa, eturivissä nähdään! Huomenna!

http://www.youtube.com/watch?v=VgJ-vsLKNDA

Asian syrjästä – viikko 33

sunnuntaina 21. elokuuta 2011

YLLÄTYSPODCAST! KUUNTELE KOHUJUTUT!

Sisällysluettelo

  • Selittelyn makua
  • Bill Burr
  • Kesän parhaat ja turhimmat uutiset
  • Suomijalkapallo
  • Keskinen ja muut ”julkkikset”
  • Urpilainen ja lainahommat
  • Iltalehden kohulöytö
  • Kuuntelijan kysymys
    • Lähettäkää ensikerraksi kysymyksiä jotain kautta!
  • Syksyn tärppi
  • Kesto 13 minuuttia

    Asian syrjästä – viikko 20

    sunnuntaina 22. toukokuuta 2011

    Noniin, parin viikon tauon jälkeen olisi taas ajatuksia jaossa. Mäyskis vaan 😀

    Sisällysluettelo

    Viime viikon ajatuksia

    • Naimisiin meneminen

    Alkuviikolta parhaat ja turhimmat uutiset

    Kuuntelijan ajatus

    • Filosofia pyramidin huipusta

    Ensiviikon tärppi

    • Tomaatteja, Tomaatteja -festarit Hämeenlinnassa

    Kesto 12 minuuttia

    Kuuntele!

    Asian syrjästä – viikko 17

    sunnuntaina 1. toukokuuta 2011

    Vappu on hyvä lopettaa podcastilla. En löytänyt mistään vappupilliä, mutta ehkä asian ajaa taustalla koko ajan naukuva kissa 😀

    Puhuin hieman myös Teuvo Hakkaraisesta. Unohdin kysyä sen koko asian summanneen oivallukseni; onko tämä joku juoni saada huomio pois Halla-ahosta?

    Sisällysluettelo

    • Mitä opin viime viikolla
      • Radio Moreeni, tiistaisin klo 17:30 Haustola & Tuominen Allianssi
    • Alkuviikolta parhaat ja turhimmat uutiset
      • Kuninkaalliset häät ja YLLÄTYSKAULA-AUKKO
      • Teuvo Hakkarainen ja maalaisuus
      • Takatukkien mm-kisat
      • Naapurin auttaminen
    • Viikonlopun tärppi
      • Jättäkää ensi vuonna teekkarileikit väliin

    Kesto 15 minuuttia

    Kuuntele!

    Kaksi vuotta komiikkaa

    sunnuntaina 24. huhtikuuta 2011

    Tänään tulee kuluneeksi kaksi vuotta ensimmäisestä keikasta. Kahteen vuoteen mahtuu kymmeniä keikkoja, satoja tunteja työtä, tuhansia kilometrejä, paljon uusia ystäviä ja hienoja hetkiä sekä karvaita pettymyksiä. Kaiken kaikkiaan olen kasvanut ihmisenä paljon ja oppinut monia asioita, joita voin hyödyntään muutenkin elämässä stand up -lavojen ulkopuolella.

    Illalla O’Hara’sissa Tampereella ajattelin kaivaa juhlan esiin tuon ensimmäisen vitosen ja kaupanpäälle pistää hieman uusia ajatuksia.

    Kiitos teille!

    Asian syrjästä -podcast – viikko 16

    torstaina 21. huhtikuuta 2011

    Sisällysluettelo

    • Avautumista vaaleista
      (Toivottavasti ei mennyt liian tylsäksi jauhamiseksi.)
    • IL jatkaa huippujuttujen sarjaa
    • Kuuntelijoiden kysymykset
    • Viikon tärppi; Radio Moreeni
      Tiistaina klo 17:30, Haustola & Tuominen Allianssi

    Kesto: 16min

    Kuuntele!

    Sielu myyty

    perjantaina 15. huhtikuuta 2011

    Podcast löytyy nyt iTunesille ystävällisessä muodossa.

    Mistä vaalimainos muodostuu?

    torstaina 14. huhtikuuta 2011

    Olen katsellut paljon vaalivideoita. Aloin miettiä millainen olisi oma mainokseni?

    [SWF]http://www.youtube.com/v/0wH04HQqVr0, 480, 300[/SWF]

    No sehän koostuisi totta kai aikas monesta kliseestä:

    1. Esittely
      • Tunteita herättävä taustamusiikki
      • Puskasta revitty kuva
      • Vaalipiiri on ihan turhaa tietoa!
    2. Tunteita herättävät kuvat
      • Lapsuus, eläimet, aatteet
      • Vaihdoissa vaikuttavat efektit!
    3. Poliittinen agenda
      • Ääni ja kuva luomassa vakuuttavuutta
      • Maailmanparantaminen (Luonnonlain puolue)
      • Leikkaukset ja uusiksi ottamiset
    4. Suosittelut
      • Oleelliset tahot mukana
      • Totta kai jotain unohtuikin…
    5. Loppusanat
      • The oivallus
      • Muistutetaan äänestämään

    Ja eikun äänestämään!

    Asian syrjästä -podcast – viikko 14

    sunnuntaina 10. huhtikuuta 2011

    Oli pakko podcastata sunnuntain päätteeksi tällekin viikolle, että pääsi avautumaan vaaleista, jotta pääsee vielä ensiviikollakin avautumaan vaaleista 🙂 Mutta ei hätää, sitten avaudutaan vaaleista enää kerran – kun tulokset on julkaistu.

    Tällä kertaa ei tullut mitään tekniksiä klikkejä. Kissa tosin piti sulkea työhuoneen ulkopuolelle koska se ääntä testatessa hyppäsi pari kertaa syliin. Testasin myös jotain säätöjä äänityssoftasta, mutta vielä ei löytynyt mitään kuningasta. Mutta hiljaa hyvä tulee.

    Sisällysluettelo

    Kesto 16 minuuttia

    Kuuntele!

    Tilaa keikalle!

    Ota yhteyttä ja järjestetään naurettava tilaisuus!

    Stand up -komiikka sopii monenlaisiin tilaisuuksiin.

    Puhelimitse 0440 731 741

    Sähköpostitse

    Seuraa minua Facebookissa

    Muita palveluita tarjolla

    Sisällöntuotanto

    Olen työskennellyt yli 15 vuoden ajan verkkoviestinnän parissa omassa yrityksessäni. Koomikkona tiedän millainen huumori toimii missäkin tilanteessa. Kun nämä kaksi maailmaa yhdistää, voin auttaa teitä luomaan huomiota herättävää sisältöä esimerkiksi someen.

    Lue lisää:

    www.meemituotanto.fi

    Oluttasting

    Kun korona-tilanne on ohi, alan taas vetää oluttastingejä. Vetämäni oluttastingit sisältävät perustietoa oluista ja niiden tarkoitus on auttaa osallistujia löytämään uusia makumaailmoja ja oluttyyppejä.

    Tästä lisää tietoa myöhemmin, mutta sitä odotellessa voit tutustua vaikkapa olutblogiini:

    www.maltaista.fi

    Esiintymiskoulutus

    Olen vuosien aikana nähnyt monia hyviä ja huonoja seminaaripuhujia yms. esiintyjiä erilaisissa yritystapahtumissa. Olen rakentanut esiintymiskoulutuksen, jossa standupin perusasioihin peilaten autan osallistujia paremmiksi puhujiksi erilaisiin esiintymistilanteisiin.

    Kysy lisää niin rakennetaan teille sopiva koulutus!

    Promokuvat ladattavaksi

    Klikkaa kuvaa tallentaaksesi se printtiin riittävässä koossa.


    240dpi, 2,3Mt

    240dpi, 1Mt

    240dpi, 1Mt

    240dpi, 1Mt

    240dpi, 1Mt

    240dpi, 1Mt