Puolikas
maanantaina 14. joulukuuta 2009
Se oli siinä, se 50. keikka! Eilen Londonissa.
Erään määritelmän (lol) mukaan itseään saa kutsua stand up -koomikoksi 100 keikan jälkeen. Minä olen nyt sitten vissiin stand up -koom.
maanantaina 14. joulukuuta 2009
Se oli siinä, se 50. keikka! Eilen Londonissa.
Erään määritelmän (lol) mukaan itseään saa kutsua stand up -koomikoksi 100 keikan jälkeen. Minä olen nyt sitten vissiin stand up -koom.
sunnuntaina 13. joulukuuta 2009
Takana kenties paras keikka koskaan! Eilen YO-talolla oli mahtava ilta. Sami aukaisi pelin mahtavasti ja minä aloitin toisen puoliskon timantisti. Ja jälkeeni Marko veti loistavan loppuillan kotiin.
Olin taas lavalla hyvin vapautunut, tällä kertaa sitä perinteistä ”pari minuuttia ennen” -tärinää ei tullut. Tosin kyllähän se taas jännitti millainen yleisö lopulta onkaan. Jutut ovat kyllä toimineet, mutta entä tässä ympäristössä. Ja toimivathan ne, sain jopa parit extrataputukset. Vielä hieman lisää persoonaa ja pientä liikettä.
Harmi etten tarkkaa aikaa saanut, mutta aikas tarkka kymppi tuon piti olla. Seuraavaksi pitäisi vielä paria juttua harkita ja kympin setti on siinä. Sitten kohti varttia, pitäisi vaan saada mahdollisuuksia vetää se vartti useammin.
sunnuntaina 13. joulukuuta 2009
Keskiviikosta viisastuneena keräsin vähän erilaisen setin perjantaille Ylioppilasteatterille. Tosin, pakkohan se oli kokeilla ja tiputtaa joka kolmanneksi jutuksi navan alle menevää hieman testiksi. Virhe oli alustaa setti kertomalla keskiviikosta ja ilmeisesti se vähän latisti paria juttua. Mutta Arttu sanoi että hyvältä kuulosti 🙂
Mitä settiin muuten tuli, olin varsin vapautunut lavalla. Tykkäsin olla lavalla ja tykkäsin siitä miten siellä oli. Alan vapautua jostain kahleista.
Paikkalla olivat myös Raila, Petteri, Risto, Jussi ja Tomi. Varsin hyvä ilta kaikilta, YT on paikkana hyvä. Tämän hetken ykkösjuttu on kyllä Jussin hissijuttu. Tominkin pidempi setti oli pitkästä aikaa hyvä, kadehdittavia ne jutut suomen-ruotsalaisista.
sunnuntaina 13. joulukuuta 2009
Keskiviikkona tuli sitten vetäistyä hieman riman alittava setti Rocksissa. Jutuista 10/12 meni reilusti navan alle.
Ei siitä sen enempää, mutta jotain hyvää tässäkin. Totesin jossain vaiheessa settiä, ettei tämä ole minun juttuni. Yleisö jaksoi yllättävän pitkään, mutta jossain vaiheessa alkoi tulla niitä ”mistä se näitä repii” -katseita.
Kaikkea pitää kokeilla, vai miten se nyt menikään…
lauantaina 12. joulukuuta 2009
Note to self: Kirjoita muutama sana edellisistä keikoista. (Privat, Rocks, YT ja YO jonossa.)
keskiviikkona 9. joulukuuta 2009
Välillä se on vähemmän mukana. Joskus vielä vähemmän.
maanantaina 7. joulukuuta 2009
Viime keskiviikkona hyppäsin Fredin kyytiin ja ajelimme Lahteen. Määränpäänä oli Teerenpeli ja paikalla olivat myös Jussi ja Pirjo. Fiilikset olivat hieman kaksiset, Lahden Teeris on toiminut ja ollut toimimatta. Heti kun johkin ei ole pääsylippuja, mahtuu mukaan jos jonkinlaista häsläriä joita ei komiikka kiinnosta.
Mutta Fredi sai illan hyvin käyntiin ja Jussi oli taas lähes tulessa. Tauon jälkeen minulla olikin sitten hyvä paikka vetää 10min setti ja Pirjo päätti illan loistavasti. Oman osansa illan toimivuuteen toivat varmasti Pirjon tutut, jotka olivat varta vasten tulleet katsomaan stand upia. Hyvä ilta kaikin puolin!
Sivuhuomiona todettakoon, että viime aikoina on ollut pientä kuumetta auton suhteen. Onneksi tässä Tampeereen keskustassa parkkeeraaminen on hankalaa ja omasta pihasta ei saa ruutua vaikka puolet on tyhjänä kun kukaan ei ole niin tyhmä että luopuisi 14e/kk -paikastaan. (Tosiaan Fredin Mini oli niin näppärän oloinen, että sellaiselle voisin itsekin ajella…)
Olen työskennellyt yli 15 vuoden ajan verkkoviestinnän parissa omassa yrityksessäni. Koomikkona tiedän millainen huumori toimii missäkin tilanteessa. Kun nämä kaksi maailmaa yhdistää, voin auttaa teitä luomaan huomiota herättävää sisältöä esimerkiksi someen.
Lue lisää:
Kun korona-tilanne on ohi, alan taas vetää oluttastingejä. Vetämäni oluttastingit sisältävät perustietoa oluista ja niiden tarkoitus on auttaa osallistujia löytämään uusia makumaailmoja ja oluttyyppejä.
Tästä lisää tietoa myöhemmin, mutta sitä odotellessa voit tutustua vaikkapa olutblogiini:
Olen vuosien aikana nähnyt monia hyviä ja huonoja seminaaripuhujia yms. esiintyjiä erilaisissa yritystapahtumissa. Olen rakentanut esiintymiskoulutuksen, jossa standupin perusasioihin peilaten autan osallistujia paremmiksi puhujiksi erilaisiin esiintymistilanteisiin.
Kysy lisää niin rakennetaan teille sopiva koulutus!