Avainsana ‘Tampere’

Puolikas

maanantaina 14. joulukuuta 2009

Se oli siinä, se 50. keikka! Eilen Londonissa.

Erään määritelmän (lol) mukaan itseään saa kutsua stand up -koomikoksi 100 keikan jälkeen. Minä olen nyt sitten vissiin stand up -koom.

Oliko se siinä?

sunnuntaina 13. joulukuuta 2009

Takana kenties paras keikka koskaan! Eilen YO-talolla oli mahtava ilta. Sami aukaisi pelin mahtavasti ja minä aloitin toisen puoliskon timantisti. Ja jälkeeni Marko veti loistavan loppuillan kotiin.

Olin taas lavalla hyvin vapautunut, tällä kertaa sitä perinteistä ”pari minuuttia ennen” -tärinää ei tullut. Tosin kyllähän se taas jännitti millainen yleisö lopulta onkaan. Jutut ovat kyllä toimineet, mutta entä tässä ympäristössä. Ja toimivathan ne, sain jopa parit extrataputukset. Vielä hieman lisää persoonaa ja pientä liikettä.

Harmi etten tarkkaa aikaa saanut, mutta aikas tarkka kymppi tuon piti olla. Seuraavaksi pitäisi vielä paria juttua harkita ja kympin setti on siinä. Sitten kohti varttia, pitäisi vaan saada mahdollisuuksia vetää se vartti useammin.

Än yy tee, yytee

sunnuntaina 13. joulukuuta 2009

Keskiviikosta viisastuneena keräsin vähän erilaisen setin perjantaille Ylioppilasteatterille. Tosin, pakkohan se oli kokeilla ja tiputtaa joka kolmanneksi jutuksi navan alle menevää hieman testiksi. Virhe oli alustaa setti kertomalla keskiviikosta ja ilmeisesti se vähän latisti paria juttua. Mutta Arttu sanoi että hyvältä kuulosti 🙂

Mitä settiin muuten tuli, olin varsin vapautunut lavalla. Tykkäsin olla lavalla ja tykkäsin siitä miten siellä oli. Alan vapautua jostain kahleista.

Paikkalla olivat myös Raila, Petteri, Risto, Jussi ja Tomi. Varsin hyvä ilta kaikilta, YT on paikkana hyvä. Tämän hetken ykkösjuttu on kyllä Jussin hissijuttu. Tominkin pidempi setti oli pitkästä aikaa hyvä, kadehdittavia ne jutut suomen-ruotsalaisista.

Välillä yleisössä

lauantaina 14. marraskuuta 2009

Kävin perjantai-iltana Ylioppilasteatterilla katsastamassa Stand up Undergroundin, ihan yleisössä maksavana asiakkaana. Vallan loistava ilta taas kaikin puolin ja jälleen loppuunmyyty ennen kuin setit alkoivat. YT on vähän paha paikka siitä että spotit paistavat päin näköä sen verran pahasti ettei yleisöä näe lavalta ollenkaan. Esiintymässä olleet moittivatkin taas kontaktin puuttumista.

Tällä kertaa esiintyjien joukosta mainitsen nimeltä Koskisen Mikon, jonka jutunrakennustyyli toimii meikäläiseen. Ja jutuissa on sellaista ehkä vähän liiankin fiksua koukkua ja yleisölle pitää antaa aikaa tajuta punchlinet. Tämä fiksu väli juttujen välissä pitäisi itsekin oppia.

Teerenpeli revisited

torstaina 12. marraskuuta 2009

Tänään oli 3. setti  Teerenpelissä. Kaksi aikaisempaa oli viime keväänä, heti alkuvaiheessa. Teerenpelissä on kyllä aina hyvä meininki. Tänään lavalla olivat myös Riku, Tommi ja JP.

Illan setissä oli mukana kaksi ekojen kertojen vanhaa juttua, toinen täysin uuteen muotoon kirjoitettuna. Setti oli hieman alle kymmenen minuuttia. Vähän rauhallisemmin kun olisin vetänyt, se olisi ollut juuri sen suunnitellun 10 minuuttia. Kummasti jännitti taas alkuun, mutta parin jutun jälkeen se jää murtui. Tuosta alkujännityksestä pitäisi kyllä päästä eroon vaikka jännittäminen muuten ihan terve juttu onkin.

Seuraava setti olisi sitten 40. jos lasketaan yhteen lavat ja privat. Yay!

Helsingin pojat Londonissa

maanantaina 9. marraskuuta 2009

Kävin pyörähtämässä illalla Londonin sunnuntaireeineissä, tosin tällä kertaa ihan yleisön puolella. Paikalle saapui autollinen Henlsinkiläisiä kollegoja. Hyvin ne veti vaikka ei ne ihan tamperelaisille pärjää 😉

Sen verran pitää kyllä antaa noottia, että London siirtyi talviaukioloaikoihin ja ”ovet auki 22, show 22:30 jälkeen” alkaa olla turhan myöhäinen aika jos ei ihan naapurissa asu ja kasiin ei ole töihin kiire.

Huurussa, piilossa

keskiviikkona 4. marraskuuta 2009

Tänään olikin sitten astetta intiimimpi keikkapaikka, Huurupiilo. Huurupiilo on pieni lähiöpubi Kalevassa, kooltaan suunnilleen olohuoneemme kokoinen. (Ehkä hieman isompi, mutta noin kärjistetysti tämä mielikuva antaa ajatuksen paikan koosta.)

Anitta alkoi vetää Huurupiilon klubia tänä syksynä. Pienen ensihämmennyksen jälkeen totesin, että tämähän oli vallan mukava paikka. Monesti yleisö on ihan liian kaukana, mutta Huurupiilossa he olivat melkein sylissä. Ja yleisö oli vallan vastaanottavaa. Kivana lisänä vakiokalustoon paikalla oli Anittan kurssilaisia, joista yksi veti ensimmäisen keikkansa vallan kivasti!

Mitä settiin tuli, se oli varma kymppiminuuttinen (kesti 11 minuuttia), joka on tarkoitus vetää lauantaina Anchorissa. Ja mikä siisteintä, tämä oli 30. settini!

Toinen yritys

sunnuntaina 1. marraskuuta 2009

Päätin testata Artturin reeniklubilla uudestaan edellistä Rocksin settiä, joka ei toiminut ollenkaan. Ja miten nyt kävikään? Kyllähän siitäkin setistä pari toimivaa löytyi.

Yksi Pate-juttu jäi vähän kaivelemaan. Siinä on ehkä liikaa tilannekomiikkaa, joka vain olisi pitänyt nähdä televisiosta että sen koomisuuden tajuaisi. Ehkä laitan sen telakalle ja koitan sitä uusiksi joskus jos jaksan. Telakalle päätyy myös juttu Leijonista, lähinnä kysymys miksi Suomen jääkiekkoilijat ovat juuri leijonia.

Artturissa on kyllä kiva testata kaikkea uutta. Toivottavasti klubi jatkuu ensivuonnakin!

Kyselytunti

torstaina 29. lokakuuta 2009

Hetki sitten kaipailin duoja lavalle, ja tänään sellaisen sain. Teerenpelissä oli Harrin ja Teemun kyselytunti. Eli siis yleisö sai kysyä mitä vaan ja pojat vastasivat aina oikein. Tällaisesta minä pidän, harmi vaan että suomalaiset ovat hieman hiljaisia eikä niitä timantteja kysymyksiä kovinkaan montaa tullut.

Muuten tuo oli kyllä varsin hyvin suunniteltu ja lämmitetty. Ensimmäisellä puolikkaalla molemmat heittivät oman settinsä ja sitten toisella tämä kyselytunti. Erona Samin ja Nikon showhun se että kyselytunnin vastaukset tulivat aikaslailla hatusta. (Minä enemmän seuraavana olin huomaavinani parissa kohtaa hieman vanhan soveltamista sopivasti.)

Duo lavalla

maanantaina 19. lokakuuta 2009

Kävin tsekkaamassa Samin ja Nikon yhteisen megagrandejotainspesiaalin Londonissa. Hyvin pojat vetivät, tällaisia yhteisvetoja saisi olla enemmänkin.

Tilaa keikalle!

Ota yhteyttä ja järjestetään naurettava tilaisuus!

Stand up -komiikka sopii monenlaisiin tilaisuuksiin.

Puhelimitse 0440 731 741

Sähköpostitse

Seuraa minua Facebookissa

Muita palveluita tarjolla

Sisällöntuotanto

Olen työskennellyt yli 15 vuoden ajan verkkoviestinnän parissa omassa yrityksessäni. Koomikkona tiedän millainen huumori toimii missäkin tilanteessa. Kun nämä kaksi maailmaa yhdistää, voin auttaa teitä luomaan huomiota herättävää sisältöä esimerkiksi someen.

Lue lisää:

www.meemituotanto.fi

Oluttasting

Kun korona-tilanne on ohi, alan taas vetää oluttastingejä. Vetämäni oluttastingit sisältävät perustietoa oluista ja niiden tarkoitus on auttaa osallistujia löytämään uusia makumaailmoja ja oluttyyppejä.

Tästä lisää tietoa myöhemmin, mutta sitä odotellessa voit tutustua vaikkapa olutblogiini:

www.maltaista.fi

Esiintymiskoulutus

Olen vuosien aikana nähnyt monia hyviä ja huonoja seminaaripuhujia yms. esiintyjiä erilaisissa yritystapahtumissa. Olen rakentanut esiintymiskoulutuksen, jossa standupin perusasioihin peilaten autan osallistujia paremmiksi puhujiksi erilaisiin esiintymistilanteisiin.

Kysy lisää niin rakennetaan teille sopiva koulutus!

Promokuvat ladattavaksi

Klikkaa kuvaa tallentaaksesi se printtiin riittävässä koossa.


240dpi, 2,3Mt

240dpi, 1Mt

240dpi, 1Mt

240dpi, 1Mt

240dpi, 1Mt

240dpi, 1Mt