Keikat
torstaina 12. marraskuuta 2009
Tänään oli 3. setti Teerenpelissä. Kaksi aikaisempaa oli viime keväänä, heti alkuvaiheessa. Teerenpelissä on kyllä aina hyvä meininki. Tänään lavalla olivat myös Riku, Tommi ja JP.
Illan setissä oli mukana kaksi ekojen kertojen vanhaa juttua, toinen täysin uuteen muotoon kirjoitettuna. Setti oli hieman alle kymmenen minuuttia. Vähän rauhallisemmin kun olisin vetänyt, se olisi ollut juuri sen suunnitellun 10 minuuttia. Kummasti jännitti taas alkuun, mutta parin jutun jälkeen se jää murtui. Tuosta alkujännityksestä pitäisi kyllä päästä eroon vaikka jännittäminen muuten ihan terve juttu onkin.
Seuraava setti olisi sitten 40. jos lasketaan yhteen lavat ja privat. Yay!
Avainsanat: Tampere, Teerenpeli
Kategorioissa: Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Teerenpeli revisited
torstaina 12. marraskuuta 2009
Eilen tuli pyörähdettyä Helsingissä. Ensin tutun kolmikymppisillä heittämässä 17 minuutin setti ja sitten nopeasti Rocksin lavalla vetämässä vitonen uudempaa tavaraa. Tämä oli 5. yksityiskeikka, toinen astetta virallisempi. Kesällä tuli vedettyä kolmissa polttareissa vartti, aikaisempi laskuvarjokerhon setti (26 min) ja nyt tämä. Synttärisetti meni hyvin, mutta olin aikaan vähän pettynyt. Tuo on pitkä aika, mutta vähän kovemmilla välinauruilla ja tapatuksilla se olisi ollut sen 20 minuuttia. Tietysti olisi tässäkin voinut itse tehdä monta asiaa toisin. Mutta ennen kaikkea, hyvä setti ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Rocksissa oli kanssa hyvä ilta, ainakin niin pitkään kun olin paikalla. Piti lähteä jo kympin junalla takaisin kotiin. Yleisö Rocksissa oli taas hieman fifty-sixty – koomikoiden jälkeen esiintyi Indica ja fanit olivat taas ajoissa päästessään halvemmalla sisään komiikan aikana. Pari uutta juttua jatkoon, paria pitää vielä vähän kehitellä.
Avainsanat: Helsinki, On the Rocks, Privakeikka
Kategorioissa: Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Privaa ja lavaa
sunnuntaina 8. marraskuuta 2009
Käytiin eilen heittämässä setit Old Anchorissa. Tampereelta kyytiin hyppäsivät Tomi, Raila ja Henna (joka tosin tällä kertaa lähti vain katsomaan.) Vedin oman setin aikas rutiinilla kun saman olin tässä parin päivän sisään jo pariin kertaan vetänyt. Vähän jäi harmittamaan että kiirehdin hieman liikaa. Mutta hyvä ilta taas kaikilta. Anchor alkaa olla siinä pisteessä, että väkimäärää pitäisi hieman rajoittaa pienellä pääsymaksulla tai sitten paikalle pitäisi saada lisää tuoleja ja saada kaikki istumaan baaritiskiltä.
Kiitos myös teille tutuille, jotka olitte saapuneet nauramaan jutuillemme!
Avainsanat: Helsinki, Old Anchor
Kategorioissa: Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Rööperiin, mä kaipaan niin
keskiviikkona 4. marraskuuta 2009
Tänään olikin sitten astetta intiimimpi keikkapaikka, Huurupiilo. Huurupiilo on pieni lähiöpubi Kalevassa, kooltaan suunnilleen olohuoneemme kokoinen. (Ehkä hieman isompi, mutta noin kärjistetysti tämä mielikuva antaa ajatuksen paikan koosta.)
Anitta alkoi vetää Huurupiilon klubia tänä syksynä. Pienen ensihämmennyksen jälkeen totesin, että tämähän oli vallan mukava paikka. Monesti yleisö on ihan liian kaukana, mutta Huurupiilossa he olivat melkein sylissä. Ja yleisö oli vallan vastaanottavaa. Kivana lisänä vakiokalustoon paikalla oli Anittan kurssilaisia, joista yksi veti ensimmäisen keikkansa vallan kivasti!
Mitä settiin tuli, se oli varma kymppiminuuttinen (kesti 11 minuuttia), joka on tarkoitus vetää lauantaina Anchorissa. Ja mikä siisteintä, tämä oli 30. settini!
Avainsanat: Huurupiilo, Tampere
Kategorioissa: Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Huurussa, piilossa
sunnuntaina 1. marraskuuta 2009
Päätin testata Artturin reeniklubilla uudestaan edellistä Rocksin settiä, joka ei toiminut ollenkaan. Ja miten nyt kävikään? Kyllähän siitäkin setistä pari toimivaa löytyi.
Yksi Pate-juttu jäi vähän kaivelemaan. Siinä on ehkä liikaa tilannekomiikkaa, joka vain olisi pitänyt nähdä televisiosta että sen koomisuuden tajuaisi. Ehkä laitan sen telakalle ja koitan sitä uusiksi joskus jos jaksan. Telakalle päätyy myös juttu Leijonista, lähinnä kysymys miksi Suomen jääkiekkoilijat ovat juuri leijonia.
Artturissa on kyllä kiva testata kaikkea uutta. Toivottavasti klubi jatkuu ensivuonnakin!
Avainsanat: Artturi, Tampere
Kategorioissa: Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Toinen yritys
perjantaina 30. lokakuuta 2009
Kävimme tänään Tomin kanssa vetämässä toiset settimme Nokialla, Bar Pinnassa. Pinta on JP:n vetämä klubi, johon on 9 euron pääsymaksu. Tällä kertaa en joutunut maksamaan lippua omalle keikalleni 😛 (Viimeksi en siis ollut menossa esiintymään ja maksoin normaalisti sisään, mutta päädyin silti lavalle.)
Illan aloitti Paul, joka lämmitti yleisön minulle erittäin hyvin. (Olen vetänyt Rocksissakin Paulin jälkeen ja sekin meni erittäin nappiin sillä kertaa.) Tauon jälkeen vuorossa olivat Tomi ja Jacke.
Hieno ilta tosiaan kaikilta ja tupa oli taas lähes täynnä. Paluumatkalla sovimme JP:n kanssa setit Jyväskylän Londoniin ja sain kipinän kysyä josko pääsisin YO-talolle vetämään setin.
Avainsanat: Bar Pinta, Nokia
Kategorioissa: Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Takaisin Nokialle
torstaina 22. lokakuuta 2009
Eilen oli Helsingissä, On the Rocksissa, varsin erikoinen ilta. Yleisö ei ollut oikein mukana, ilmeisesti valtaosa oli tullut katsomaan koomikoiden jälkeen esiintynyttä ranskalaista emobändiä.
Olin rakentanut täysin uuden kuusiminuuttisen iltaa varten. Paikalle päästessä kuulin, että nyt olisi voinut myös olla hyvä tilaisuus antaa pieni näyttö tulevaisuutta ajatellen ja vetää varmoilla. Mutta päätin silti testata uudet matskut.
Tällä kertaa yksikään juttu ei tuntunut toimivan oikein millään tasolla. En antanut sen haitata vaan vedin setin alusta loppuun suunnitellusti ja nautin lavalla olemisesta. Tärkein oppi tässä varmaan oli se että aina se ei vaan toimi eikä siitä saa hämmentyä.
Avainsanat: Helsinki, On the Rocks
Kategorioissa: Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Kuopassa on kiva olla
sunnuntaina 18. lokakuuta 2009
Kuva: Timo Hakkarainen
Vastaus kysymykseen löytyy tämän sivuston muiden linkkien takaa. Tarkoitukseni oli alusta alkaen pitää jossain jonkinlaista blogia kaikista keikoista. Ensin en ehtinyt, ja kun syyskauden alkaessa muistutin itseäni uudelleen, en saanut aikaiseksi.
Tein eilen ensimmäisen pidemmän privakeikan ja päätin että nyt nämä ajatukset on saatava esille – ja ennen kaikkea itselle muistiin. Kävin esiintymässä Jämillä Tampereen laskuvarjokerhon kaudenpäätösbileissä. Vedin varsin hyvin kasassa pysyneen 26 min setin. Olen varsin innoissani taas!
Avainsanat: Privakeikka
Kategorioissa: Ajatuksia, Keikat | Kommentit pois päältä artikkelissa Kuka, mitä, missä?